Ensimmäiset askeleet suolahoidossa otettiin keskiajalla, jolloin munkit hoitivat sairaita suolaluolissa. Suolapöly tuotettiin hieromalla suolakiviä vastakkain. Tästä muodostunut pöly ohjattiin hoidettavan hengitysilmaan. Suolakaivoksissa tapahtuvaa hoitoa kutsuttaan speleoterapiaksi.

1800-luvun keskivaiheella huomasi Puolan teollisuudesta vastaava terveysviranomainen Felix Botchkowski, että suolakaivoksissa työskentelevät ihmiset eivät juurikaan sairastaneet keuhkosairauksia. Vuonna 1843 ilmestyi hänen kirjansa suolapölyn vaikutuksesta. Hänen seuraajansa Mstislav Poljakowski perusti Krakovan läheisyyteen Velickoon suolahoitolan.

Toisen maailmansodan aikana suolakaivoksia käytettiin Saksassa pommisuojina. Pommitusten aikana ihmiset joutuivat olemaan kaivoksissa pitkiäkin aikoja. Lähtiessään moni astmaatikko tunsi hengityksensä huomattavasti parantuneen.

Entisessä Neuvostoliitossa speleoterapia sai alkunsa vuonna 1968 Karpatian Solotvinon kylässä, kun kaivoksen n:o 8 pohjalle perustettiin allergiasairaala.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ns. suolahuoneita on rakennettu useita satoja sairaaloihin ja hoitolaitoksiin Itä-Euroopassa. Muualla Euroopassa kiinnostus suolahuonehoitoihin on selvästi lisääntynyt parin vuoden aikana. Suolahuoneessa annettavaa hoitoa kutsutaan haloterapiaksi.

Ensin suolahuoneet rakennettiin suolakivestä leikatuista tiilistä. Uusimmat suolahuoneet rakennetaan suolaelementeistä. Suolalla pinotetuilla levyillä päällystetään katto- ja seinäpinnat, lattialle levitetään irtosuolaa.

Viimeinen ehtoollinen veistettynä suolakaivoksen suolaseinämään